Asunto alkaa pikku hiljaa täyttyä laatikoista, pussukoista ja epämääräisistä tavarakasoista, jotka odottavat uuteen asuntoon pääsyä. Reilun viikon päästä muutamme kaupungin toiselle puolelle, Vennivaaraan. Asumisoikeus opiskelija-asunnossa olisi umpeutunut toukokuussa, joten oli etsittävä toinen katto pään päälle. Kerrostaloon emme enää halunneet, joten rivitalo oli tässä elämäntilanteessa ainoa vaihtoehto. Koska rivitaloasunnot ovat erittäin haluttuja, oli otettava se, mitä tarjottiin. Onneksi emme joudu sentään ihan keskelle korpea Minun työmatka pitenee muutamalla kilometrillä, mutta onneksi bussit liikennöivät työssäkäyntiin sopivina aikoina.

Koirakavereiden näkeminen tulee painottumaan entistä enemmän viikonloppuihin, sillä ainakin näin talvella tuntuu, että työpäivän jälkeen ei ehdi tekemään mitään. Päivän pitenemisen huomaa selvästi, mutta kroppa ja mieli odottavat auringon valoa. Tänä talvena emme ole päässeet edes jäälle ulkoilemaan. Jouluna muistelimme, kuinka edellisenä jouluaattona kävimme joen jäällä reippailemassa kipakassa pakkasessa ja auringon paisteessa. 

Muuttomyllerryksen keskellä saimme vihdoinkin tehtyä Ellille linssiluksaatiotestin. Testin tuloksena oli kantaja (carrier). Kyseinen tulos oli hyvin todennäköinen, sillä Ellin molemmat vanhemmat ovat kantajia.

Elli on ihmetellyt meidän muuttopuuhiamme. Neiti ei ymmärrä, miksi kaappeja kolutaan, tavaroita kasataan huoneiden nurkkiin ja kaiken kukkaraksi hänen (rikkinäisiä) lelujaan heitetään roskikseen! Elli yrittikin pelastaa lehmän, mustekalan ja siilin roskapussista Viikko sitten alkaneet juoksut voivat myös aiheuttaa ylimääräistä tunteellisuutta...

Hieman jännittää, mitä neiti ajattelee uudesta kodista. Luultavasti sopeutuminen tapahtuu nopeasti, kun reviiri on merkattu ja omat pedit ovat löytäneet paikkansa.

Elli ja Rosa pääsivät itsenäisyyspäivänä ulkoilemaan yhdessä. Kerrankin muistin ottaa kameran mukaan! Suurin osa kuvista esitti epämääräisiä valkoisia viivoja, joissa oli häivähdys mustaa... Muutamasta otoksesta sentään näkee, että kyseessä on kaksi parsonia. Kuvat on otettu puoliltapäivin, vaikka ovat kovin tummia.

Tytöillä riitti energiaa! Hippaleikki pienellä murinalla, vaanimisella ja ajoittaisella jäykistelyllä höystettynä oli päivän ykkösleikki. Ulkoilun päätteeksi vaikutti siltä, etteivät neidit olleet saaneet lainkaan unen aineksia. Onneksi Elli ainakin nukkui tyytyväisenä loppupäivän, kun malttoi antautua pedin lämmölle.

Lokakuu on vissiin ollut kiireinen, kun edellisestä päivityksestä on vierähtänyt useampi viikko... Sateisesta säästä huolimatta olemme ulkoilleet ahkerasti.

Viime viikonloppuna käytimme Elliä Ostyn luolaharjoituksessa. Keväällä koira hieman arasteli kettua putkessa ja jätti koetta ajatellen liian paljon väliä itsensä ja ketun väliin. Koira oli kesän aikana selvästi rohkaistunut. Harjoituksesta jäikin pari muistoa kuonon varteen...

Hallin ovea piti seurata tarkasti! 

Oman vuoron lähestyessä odottajalla alkoi olla lämmin olo.  Onneksi koira rauhoittui hallissa.     

Temppu on päästetty vihreämmille ketunajomaille. Neljääntoista vuoteen mahtui monenlaisia mukavia hetkiä.

Kauniina nauhana vuosien päivät, helminä jokainen muistoiksi jäivät.

Viime sunnuntaina piipahdimme Svenin emännän ja isännän kanssa kasvattaja Liisan luona. Elli lauleli alkumatkasta tuttuun (ärsyttävään) tapaansa muutamat soolot ja haukotteli hyvin äänekkäästi. Pitäisi kai autoilla vielä enemmän, jotta laulaminen loppuisi. Ellin ego kävi perillä ylikierroksilla eikä tästä syystä tullut Aavan kanssa toimeen.

Toinen jökötti paikoillaan ja toinen mahtaili vieressä häntä ja karvat pystyssä. Kun katseet kohtasivat, neidit olivat tulta ja tappuraa... 

Välillä ipanat ahdistelivat porukalla Aavaa.

Myös Unna-mamman kanssa piti ottaa tuijotuskisa.

Jännitystä ilmassa.

Ipanat kävivät emänsä kanssa juoksentelemassa lähimetsässä.

Jonkinlainen neuvonpito meneillään...

Äkkipysähdys.

Äipän johdolla jälleen eteenpäin.

Oli mukava käydä vierailulla ja koirat saivat uusia kokemuksia. Elli ei ollut käynyt "kasvattikodissaan" näytillä luovutuspäivän jälkeen. Liisan blogissa on myös muutama kuva vierailusta. 

Elli ja Sven pääsivät viime viikon sunnuntaina tassuttelemaan Ounasvaaralle. Kuvamateriaali on jälleen varsin epämääräistä ja heilahtanutta

Majakka ja Perävaunu:

Kuopassa oli jotain äärimmäisen mielenkiintoista... Emännille ei selvinnyt, mitä se mielenkiintoinen oli...

Pieni hengähdystauko.

Ja taas jatkuu...

Mihin se velipoika katosi?

Yhdessä jälleen.

Tämä olisi hauska kuva ilman puuta!

Makupalan etsintää. Huom. hännät!

Sven ehti makupalan luokse ensin ja sekös Elliä ärsytti!

Metsässä tallustelu oli juuri passelia puuhaa sunnuntaille

Vietimme muutaman leppoisan lomapäivän Vätsärin erämaassa heinäkuun lopulla. Vaelsimme Piilolan polkua pitkin T:n isän kotipaikalle Piilolaan, jonne on matkaa Suomen puolen lähtöpisteestä reilut parikymmentä kilometriä. Olemme vaeltaneet polun pari kertaa aiemmin, mutta nyt oli Elli mukana ensimmäisen kerran. Sää oli menomatkalla hieman liian lämmin, mutta itikoita tai muita verenimijöitä oli onneksi hyvin vähän.

Tauolla Kessijärven autiotuvan pihalla.

Jälleen tauolla. Lämmin sää pakotti pitämään taukoja tasaisin väliajoin.

Polku kiemurtelee välillä kivikkoisia kankaita pitkin ja välillä se kulkee hyvinkin märkien soiden läpi. Polku on merkitty sinisillä puutolpilla. Erämaisuutensa ja vaativuutensa vuoksi polkua ei suositella aloitteleville vaeltajille. Elli näyttää mallia, miten kaatuneet puut ylitetään 

Nuottamalompolon laavulla. Paikka on merkitty karttaan Nuottamajärvi -nimikkeellä, mutta lähialueiden entiset asukkaat puhuvat lompolosta Laavulla on hyvä hengähtää ja vaihtaa vaelluskengät kumisaappaisiin. Polun loppupäässä on paikoitellen niin vetisiä soita, ettei lyhytvartisilla vaelluskengillä ole mukava kävellä. Tästä on Piilolaan matkaa reilut kuusi kilometriä.

Meidän vaelluksen päätepiste. Mökin takaa näkyy Nammijärvi.

Hauki oli ainoa kalalaji, jota järvi suostui tällä kerralla meille antamaan. Elli söi muutaman päivän aikana kilon keitettyä haukea Neiti oli kalastamisesta niin innoissaan, että ui järvessä hauen perässä! Kala oli kiinni ongessa (väsytys meneillään), kun neiti päätti hypätä järveen ja noutaa kalan. Meinasi varmaan, että isäntä tarvitsee apua, kun hommassa kestää niin kauan... Kala kuitenkin pääsi karkuun ja koira suostui tulemaan pois järvestä. T jatkoi heittelyä ja minä vahdin koiraa. Hetken päästä koira meni hyppelemään rantakiville, kokeili etutassulla vettä muutaman kerran ja murisi. Huomasimme, että kala olikin jäänyt rantaveteen! Ilman Ellin apua hauki tosiaan olisi jäänyt saamatta 

Myös perkauksen aikana Elli vahti kalaa silmä tarkkana. Jos se vaikka pääsisi karkuun...

Koira nautti vapaana juoksemisesta ja uimisesta. Edes hyytävän kylmä vesi ei hidastanut vesipetoa.

Poikkesimme myös hillasuolla ja poimimme marjat lättykahveja varten. Elli nautti oman osansa jo suolla.

Yhtenä iltana veteen muodostui hauskoja kuvioita.

Elli halusi saunaan. Neiti istui hetkisen saunan lauteilla ja kuivatteli turkkiaan.

Piilolan kenttä oli täynnä myyriä:

Perjantaina lähdimme takaisin autolle. Reittiin kuuluu yksi hankalahko joen ylitys. Elli ylitti joen rauhallisesta kohdasta uiden, kun me muut taiteilimme kivien päällä.

 Ellin taidonnäyte:

Paluumatkalla Elli oli enimmäkseen vapaana. Neiti oli sen verran väsynyt, ettei jaksanut juoksennella pitkin kankaita, vaan tassutteli kiltisti polkua pitkin.

Välillä Elli heittäytyi mättäälle kiukuttelemaan. Polulla oli paikoitellen äärimmäisen äkäisiä muurahaisia, jotka iskivät leukansa kiinni koiran polkuanturoihin.

"Täällä kiven päällä saa olla rauhassa murkuilta."

Takaisin Kessintiellä, matkalla kohti autoa.

Haukotus.

Kuinka ihana paikka auto olikaan erämaaelämän jälkeen...

Sunnuntaina Elli, Sven ja Rosa pääsivät koko porukalla lenkkeilemään. Yhteinen lenkki oli ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa, mutta sunnuntaina se vihdoin toteutui. Alkumylläkän jälkeen koirat kävelivät yllättävän nätisti! Olimme varautuneet jatkuvaan hihnassa riuhtomiseen, toisten kyttäämiseen ja tahalliseen ärsyttämiseen, taluttajille öykkäröintiin ynnä muuhun kurittomuuteen  Yhteinen sävel löytyi kuitenkin nopeasti. Kuvia ei tältä reissulta valitettavasti ole.

Porukkalenkin ajoitus osui nappiin, sillä Elli ja Rosa aloittivat juoksunsa eilen. Rosalla juoksut ovat ensimmäiset. Kummallista, ettei Sven ollut erityisemmin kiinnostunut tyttöjen peräpäistä. Ehkä yhteisellä lenkillä kuitenkin oli jonkinlainen vaikutus, kun juoksut alkoivat samana päivänä...? Olen odotellut, milloin Ellin juoksut alkavat, sillä ylimääräistä merkkailua ja toisten koirien hajujen tutkimista on ollut havaittavissa jo useamman viikon ajan. Muuten koira käyttäytyy normaalisti. Toivottavasti minkäänlaista masennushöpötystä tai muuta kurjuutta ei tule näidenkään juoksujen aikana! Olemme aina pitäneet huolen siitä, että liikunnan määrä pysyy vähintään samana ja muutenkin koira saa riittävästi virikkeitä. Tällöin neiti ei ehdi murehtia peräpään tilannetta  Näillä kulmilla täytyy kuitenkin itse olla tarkkana, etteivät uroskoirat pääse yllättämään. Tässä lähistöllä on erittäin paljon koiria ja useat ovat nimenomaan isokokoisia uroksia, joita ulkoilutetaan flexissä tai jopa ilman hihnaa. Lisäksi monella taluttajalla on raivostuttava tapa päästää koiransa haistelemaan jokaista vastaantulevaa koiraa Kyseistä ilmiötä en kerta kaikkiaan voi ymmärtää. Eiväthän ihmisetkään mene kättelemään jokaista vastaantulijaa. Joskus joku on jopa loukkaantunut siitä, kun olen kieltänyt haistelut ja käskenyt omaa koiraa kulkemaan ohi. 

Juoksut tai ei, hampaiden puhdistaminen on aina yhtä tärkeää:

"Joko saa ottaa?" Turkki on uimisesta hienosti pörröllään...

Oikea puoli...

ja sitten vasen. 

Elli sai Mustin ja Mirrin alennusmyynnistä uuden hengailupaikan:

"On tämä ihan kiva, mutta joko saa tulla pois...?"

Palauttelimme tällä viikolla mieliimme jäljestyksen saloja. Aloitimme helposta jäljestä (n. 100m), sillä edellinen kerta oli viime kesänä. Keskiviikkoaamuna tein jäljen maastoon ja koira pääsi jäljelle illalla. Jälki oli maastossa noin kymmenen tuntia. Jotta homma ei olisi liian helppoa, tein jälkeen yhden 90 asteen kulman. Elli muisti homman idean: haisteli tarkkaan lähtöpaikan, varmisti jäljen suunnan ja loppumatkan se meni ilmavainulla. Koira ei harhautunut väärään suuntaan edes kulmauksen kohdalla. Reilu vesisadekaan ei nuuskua haitannut.

Ohjeiden mukaan jäljestyksessä täytyy pitää kunnolla taukoa. Ohjeiden vastaisesti vedimme uuden jäljen eri maastoon eilen illalla. Nyt jäljelle tuli mittaa noin 300 metriä ja se oli maastossa yön yli. Tässä jäljessä oli suorakulma sekä makaus. Aurinko porotti kuumasti jo aamulla, mutta helteestä huolimatta vein Ellin jäljelle. Koira haisteli jälleen lähtöpaikan tarkasti ja nyt mentiin koko matka ilmavainulla - Elli sentään pysähtyi makaukselle ja haisteli sitä. Välillä ehdin tosin jo miettiä, ollaanko ollenkaan kartalla... Olin piilottanut merkit sen verran hyvin, etten löytänyt itsekään niitä kaikkia. Oli niin kuuma, että Elli heittäytyi välillä mättäälle lepäämään ja jatkoi hetken päästä työskentelyä. Annoin koiran tehdä työnsä ja perille päästiin. Joskin Elli oikaisi reilusti jäljen loppupäästä! Neiti näyttää työskentelevän niin voimakkaasti ilmavainulla, että tilaisuuden tullen oikaisee ja menee suoraan kaadolle.  Tätä ominaisuutta täytyy siis hieman hioa. Jäljestys kuitenkin kiinnostaa koiraa kovasti, ja se on myös ohjaajan kannalta mielenkiintoista ja haastavaa. Nyt pidämme riittävän pitkän tauon ja jatkamme harjoituksia virkein mielin.        

Vietimme juhannuksen Utsjoella. Tarkoituksenamme oli tehdä yksi pitkä vaellus, mutta jokapäiväiset sateet ja kylmä ilma pakottivat meidät muuttamaan suunnitelmia. Onneksi pääsimme kuitenkin erämaahan tallustelemaan ja haistelemaan raikkaita tuulia. Pohjoisessa on jälleen tänä vuonna sopuleita... Niitä riitti Ellillekin... 

Juhannusaaton aaton tunnelmia ja maisemia:

Elli nautti tunturissa juoksemisesta. Välillä koira näkyi vain pienenä valkoisena pisteenä. Neiti muisti kuitenkin käydä silloin tällöin ilmoittautumassa meille

Lepo- ja evästelytauolla.

Kun silmä vältti, hetki kuvan ottamisen jälkeen koira kiikkui kuvassa näkyvän ison kiven päälle ja hyppäsi rotkon yli toiselle kivelle! Onneksi tassut pitivät, sillä pudotus olisi ollut kolmisen metriä

Pieni viipottaja.

Kun koira oli juossut neljä tuntia vapaana, oli aika jatkaa matkaa hihnaan kytkettynä. Elli oli selvästi itsekin tyytyväinen tästä päätöksestä

Syönnin jälkeen uni maistui.

Aurinkoisen sään houkuttelemina lähdimme juhannusaattona kalastusreissulle Kuoppilasjoelle. Yhtään kalaa ei saaliiksi saatu. Kaiken lisäksi kastuimme läpikotaisin, kun yhtäkkiä taivaalle kertyi tummia pilviä, jotka kiihtyvään tahtiin pudottivat lastinsa meidän päällemme.

Elli ei ole aiemmin saunomisesta perustanut, mutta vesisateessa hytiseminen houkutteli neidinkin saunan lauteille:

Illalla kävimme vielä Tenon rannalla. Elli katselee haaveillen Norjan maisemia. Jospa me tänä vuonna saisimme hommattua Ellille passin, jotta voisimme koko porukalla käydä Norjan puolella.

Juhannuspäivänä tutustuimme Ellin polkuun.

Rovaniemellä meitä odottivat lämpimät säät. Koirakin viihtyy tuulettimen äärellä näillä helteillä.